Tamtron Oy:n oma konesali oli tullut tiensä päähän. Konesalissa ylläpidetyt palvelimet aiheuttivat katkoja liiketoiminnalle kriittisiin palveluihin ja datan siirtoihin. Tamtron päivitti infransa Tietokeskuksen kanssa ja siirsi uskollisesti palvelleen konesalinsa Tietokeskuksen huomaan. Muutos antoi kasvuun vauhtia ja tehosti tekemistä yrityksen eri tasoilla.
Tamtron Oy on punnitusalan yritys, joka tuottaa markkinoiden älykkäimpiä vaaka- ja punnitusratkaisuja. Groupin tasolla yritys työllistää 150 henkilöä ja sillä on lisäksi tytäryhtiöitä ympäri Eurooppaa.
Tamtron ylläpiti IT-järjestelmiään omassa konesalissa lähes 15 vuotta. Järjestelmät eivät kuitenkaan pysyneet mukana yrityksen kasvun vauhdissa. Ikääntyneet järjestelmät alkoivat jopa haitata liiketoimintaa. Oli päivitysten aika.
Liiketoiminnalle kriittisestä infrasta oli tullut riski
Tamtronilla on yksi markkinoiden kehittyneimmistä vaakasovelluksista, joka on myös yksi heidän liiketoimintansa kasvun tukijalka. Sovellus on käytössä muun muassa maanrakennusalalla ja kaivoksissa, joissa sovellus punnitsee lastatun maa-aineksen. Tämän jälkeen punnitustulos siirtyy langattomasti Tamtronin omaan konesaliin, josta data haetaan muihin liiketoimintajärjestelmiin.
Tamtronin kasvun myötä palvelussa ja järjestelmissä rupesi syntymään katkoja. Palvelin kaatui, jolloin palvelusta tuli riski sekä Tamtronille että heidän asiakkailleen.
“Ei ole hyväksyttävää, että data on joskus saatavissa ja joskus taas ei. Eikä se ole enää tätä päivää, että pyöritämme omaa konesalia jossain kopperossa”, kertoo Tamtronin Chief Technology Officer Jouni Gustafsson.
Tuli aika etsiä kumppani, jonka konesaliin palvelimet voisi siirtää. Kumppaniksi valikoitui Tietokeskus. Myyntivaiheessa Tietokeskuksen palvelualttius ja sopiva koko tekivät Gustafssoniin vaikutuksen.
“Tietokeskus skaalautuu meidän tarpeisiin ja kokoon hyvin. He olivat kustannustehokas ja asiakaspalvelusta paistoi läpi halu saada meidät asiakkaaksi.”
Rautaiset arkkitehdit päivittivät järjestelmät ilman häiriöitä liiketoiminnalle
Yhteistyö aloitettiin siirtämällä konesali Tietokeskukselle. Tämän jälkeen auditointiin Tamtronin toimistonfra, jossa selvitettiin Microsoft AD-ympäristön, verkon tietoturvan ja konesalin ajantasaisuus ja toiminnallisuus. Huomio kiinnittyi serverikalustoon, joka oli hajautettua ja jo ikääntynyttä. Ne eivät taipuneet pilvipalveluihin. Niinpä ne päivitettiin.
Päivitysprojektissa Gustafssonin mieleen on jäänyt erityisesti IT-arkkitehdin kova osaaminen.
“Tietokeskuksen arkkitehti hoiti serverin päivityksen tosi tyylikkäästi. Arkkitehti oli tekijä eikä puhuja. Hän oli hyvin joustava ja hänen kanssaan pystyi viemään asioita eteenpäin milloin tahansa. Hänen työstään paistoi läpi intohimo työhönsä ja kova osaaminen.”
– Jouni Gustafsson, Chief Technology Officer, Tamtron
Päivityksiä ja muutoksia tehtiin yöllä, jotta palveluihin ei tullut katkoksia eikä kenenkään työ häiriintynyt. Tässä keskeisintä oli hyvin suunniteltu projekti.
“Tietokeskuksella oli harjaantunut ja rutinoitunut projektiorganisaatio ja projektipäällikkö oli asiansa osaava. Projekti suunniteltiin hyvin ja toteutus oli selvä. Ikinä ei tarvinnut olla huolissaan etteikö hommat etenisi.“
– Jouni Gustafsson, Chief Technology Officer, Tamtron
Tuloksellisuus näkyy arjen työssä ja liiketoiminnassa
Konesalipäivityksen myötä Tamtron pystyi lopettamaan oman palvelinpäivystyksensä, mikä on helpottanut Gustafssonin työtä, joka sai aina ensimmäisenä puhelun, kun hommat eivät pelittäneet. Huolettomuus työssä on kasvanut.
“Ei ole enää jatkuvaa huolta siitä, että milloin tulee soitto, että palvelu on alhaalla. Muutos helpotti omaa työtä melkoisesti.”
Muutos on auttanut myös Tamtron liiketoiminnan kehittämisessä. Yritys oli kasvanut jo ennen muutosta, mutta päivitysten jälkeen vauhti on Gustafssonin mukaan vain kasvanut.
“Oli aivan looginen askel ulkoistaa konesalimme. Se osa resursseistamme on nyt ulkoistettu ja me voimme keskittyä ydintekemiseemme.”
Tämä keskittyminen näkyy palvelun laadun ja saatavuuden paranemisena.
“Oma väki voi keskittyä kehitystyöhön ja uusien ominaisuuksien työstämiseen, kun heidän ei tarvitse käyttää aikaa ylläpitoon.”
Konesalin siirrolla on ollut jopa mielikuvallisia vaikutuksia.
“Ei vaakafirma ole mikään konesaliylläpitäjä. Meidän kokoiselle organisaatiolle oman konesalin pyörittäminen alkoi olla sisäinen uskottavuusongelma. Muutoksen jälkeen uskottavuus talon sisällä ja tytäryhtiöiden silmissä on noussut ihan uudelle tasolle.”
Jatkuva kehitys tukee työntekijöiden arkea ja säästää aikaa
Konesaliprojektin jälkeen Tamtron on siirtänyt myös muita IT-palveluita Tietokeskukselle kehittääkseen arjen tietotyötä. He ovat muun muassa ottaneet käyttöön IT-tuen ja M365-ympäristön. Gustafssonin mukaan Tietokeskuksen palvelumalli onkin heille juuri sopiva ja tarkoituksenmukainen.
“Tietokeskus toimii ylläpitäjinä ja heillä on kaikki vastuu. Helpparista saa toimistoaikana apua etänä. Se toimii tavattoman hyvin ja vasteellisuus on hyvä. Jopa kaikki henkilökohtaiseen tietokoneeseen liittyvät arjen ongelmat ratkeavat helposti ja nopeasti.”
– Jouni Gustafsson, Chief Technology Officer, Tamtron
Jatkuvilla palveluilla ja tehokkailla taustajärjestelmillä siis helpotetaan IT johtajan työtaakkaa ja sujuvoitetaan omien työntekijöiden arkea. Näin säästetään parhaimmillaan monen henkilön työaikaa.
“Jos omassa tietokoneessa jokin asia ei toimi, ja vaikka se ei varsinaisesti haittaisi työn tekemistä, pelkkä tietoisuus siitä saattaa viedä aikaa. Sitä ihmetellään työkaverin jos toisenkin kanssa. Pienikin asia voi viedä henkistä energiaa. Tähän Tietokeskuksen helpparista on ollut iso apu.”