Monien yritysten konesaleissa vaalitaan itse rakennettuja ja räätälöityjä ratkaisuja. Ne vaativat jatkuvaa hoivaa ja tärkeät päivitykset pitää virittää ja testata moneen kertaan, jotta uniikki rakenne ei vikaantuisi.
Työaikaa kuluu konesalin paijaamiseen ja kehitysvelka kasvaa. Kriittisiä päivityksiä ei aina saada ajallaan ajetuksi, tai palveluiden töpseli pitää vetää siksi aikaa seinästä, kun järjestelmiä koeponnistetaan.
Huoltokatkot vievät aikaa ja rahaa ja IT-ammattilaisille ne ovat myös turhauttavaa purkkapaikkaamista. Koko organisaation työskentely hidastuu, jos sen moottorina toimii vanhentunut taustainfrastruktuuri. Itse viritellyt rakenteet heikentävät myös yrityksen tietoturvaa ja heikentävät tietosuojan tasoa. Riskinotto on turhaa, ja saattaa tulla hyvin kalliiksi yritykselle.
Siirtyminen moderniin konesaliin vapauttaa ammattilaiset tekemään töitä, joissa tarvitaan ihmisaivojen osaamista. Mitkä siis ovat askelmerkit kohti modernia konesalia? Listasimme ne tähän.
Kartoita prosessit
Ota ensimmäinen askel kohti tehokkaampaa toimintaa ja kartoita työkuormien käsittelyn prosessit. Kaikki se, mikä voidaan tyhjentävästi kuvata työnkulkutason viimeiseen nippeliin saakka kannattaa standardoida ja automatisoida.
Prosessien kuvaaminen paljastaa pullonkaulat ja keskinäiset riippuvuudet. Räätälöityjä ratkaisuja konesaleissaan käyttävät joutuvat aina pelaamaan palautumissuunnitelmapalapeliä useiden eri toimittajien kanssa. Päivitysten testaaminen omaan konesaliin sopivaksi voi kestää liian kauan ja ne jäävät kokonaan ajamatta. Kehitysvelka kasvaa ja kertyy. Työkuormia voidaan kyllä ajaa, mutta riskit kasvavat koko ajan.
Auditoi nykytilanne
Aloita siirtyminen räätälöidyistä ratkaisuista moderniin infraan ammattimaisella auditoinnilla.
Tietokeskuksen asiantuntijat auttavat kartoittamaan nykytilanteen. Samalla voidaan tehdä järjestelmien ja laitteiston elinkaarenhallintaan liittyvät tarkastelut. Kun tiedetään prosessien ja työkuormien tilanne, saat suunnitella asiantuntijoiden kanssa askelmerkit ja merkitä kalenteriin päivämäärät konesalin modernisointiin.
Varmista yhteentoimivuus
Huolehdi siitä, että kaikki, mitä konesalissa tapahtuu on yhteentoimivaa. Erilaisten räätälöityjen ratkaisujen sovitteleminen on yleensä vaikeaa.
Dellin VxRail tuo hyperkonvergenssin vahvuudet yrityksesi käyttöön. Hyperkonvergenssi yhdistää palvelimen, verkon ja tallennusvälineen yhdeksi kokonaisuudeksi. Kun koko setti on valmiiksi standardoitu toimimaan yhteen, päivitysten ajaminen sujuu kerralla.
Dell vastaa tuotteensa toimintavarmuudesta ja tarjoaa tietohallinnon väelle paremmat yöunet. Kun ennakoitavuus paranee ja elinkaarenhallinta tehostuu VxRailin ansiosta, koko tietojenkäsittelyn luotettavuus paranee.
Testaa ennen käyttöönottoa
Varmistu kokonaisuuden toimivuudesta! Päivitykset ja niiden yhteentoimivuus testataan Dellillä aina useaan kertaan ennen niiden käyttöönottoa. Ne ajetaan oikeassa järjestyksessä, oikeaan aikaan.
Kun keskeytysajat jäävät pois, myös niistä syntyvät palveluntuotannon katkokset jäävät pois: asiakas kiittää. Kun kaikenlainen tunkkaaminen ja virittely jätetään historian, ympäristö on taatusti paimennusvapaa.
Hyödynnä virtualisointia
Olemassa olevat työkuormat siirretään vanhalta alustalta Dellin tarjoamaan moderniin ympäristöön. VxRail tuoteperhe integroituu saumattomasti VMware-virtualisaatioympäristöihin. Olemassa olevat sertifioinnit ja osaaminen säilyvät ja siirtyminen on vaivatonta.
Työkuorminen ajamiseen riittää aina potkua. VxRail-peruspaketti koostuu klusterista, jossa on yleensä kolme solmua, noodia. Työkuormat tasataan automaattisesti noodien kesken. Kllusterimallissa vikasietoisuus on erinomainen ja tietoturvan 3-2-1 -periaate toteutuu tehokkaasti. VxRailin teho on skaalautuva, ja klustereiden kokoa voidaan helposti kasvattaa lisäämällä noodien määrää, mikäli työkuormat lisääntyvät. Virtualisaatioympäristön avulla tehojen kasvattaminen käy kätevästi.
Selvitä datan sijainti
Isojen, kustomoitujen konesalien aikana tietojenkäsittelyä jouduttiin kapasiteettisyistä siirtämään omista konesaleista pilvipalveluihin. Tietosuojasääntelyn tiukentumisen vuoksi on alettu puhua siitä, mitä SaaS-ympäristöissä voidaan tehdä.
GDPR-sääntelyyn liittyy myös vahvaa sanktiointia: yleisen tietosuoja-asetuksen noudattamatta jättämisestä voi yrityksen kokoluokasta riippuen seurata jopa miljoonaluokkaan kohoavat sakkomaksut. Yrityksen tulee tietää, mitä tietoja saa pyörittää milläkin mantereella.
Monien asiakkaiden omat protokollat edellyttävät datan pysymistä fyysisesti lähellä palvelun loppukäyttäjiä. Onneksi tietojen käsittelyn tehot osataan nyt myös pakata pienempään tilaan. VxRaili on kompakti kokonaisuus, jonka turvallisuus, tehokkuus ja toimintavarmuus auttavat tuomaan datan takaisin omiin konesaleihin. Dell tarjoaa myös nopeasti reagoivan teknisen tuen, joka on aina myös fyysisesti lähellä.
Sitouta liiketoimintajohto ja perustele kustannukset
Sisäinen asiakkaasi, yrityksen johto, on se, jota kvartaaleittain viivan alle jäävät numerot kiinnostavat erityisen paljon. Tietohallinto ei ole tylsä, pakollinen kuluerä, vaan sen tulisi tukea liiketoimintaa.
Kun konesaliin halutaan tuoda uusinta teknologiaa, sinulta todennäköisesti kystään “Mitä se maksaa?” Vastaus siihen on, että “se maksaa itsensä takaisin.”
VxRailin käyttöönoton kustannukset saadaan säästyneenä aikana, vaivana ja resursseina katettua noin vuodessa. Pudottamalla inhimillisten virheiden määrä nollaan yrityksen tietoturva taso nousee korkealle tasolle. Riskienhallinta helpottuu, asiakastyytyväisyys paranee ja mainehaitat saadaan minimoitua.
Vahva ja varma tiedonhallinta antaa tukevan kivijalan vahvalle liiketoiminnalle. Kun siirrytään räätälöityjen ratkaisujen parissa askartelemisesta moderniin konesaliin, tietohallinnon osaaminen kohdistuu kehittämiseen ja entistä parempien palveluiden tuottamisen suunnitteluun.
Tallenne: Moderni ja standardisoitu konesali-infra Dell EMC VxRailin avulla
ajankohtaista
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on hyväksynyt yrityskaupan, jossa Tietokeskuksesta tulee Enfon omistaja. Kauppa toteutettiin 4.12.2024. […]
Analysoitko usein pitkiä Word-dokumentteja? Jos dokumenttien käsittely tuntuu turhauttavalta ja aikaavievältä, M365 Copilot tarjoaa modernin ratkaisun.
Käymme jutussa läpi Microsoftin muistiinpanosovellukset ja tehtävälistatyökalut, joiden avulla pidät kaikki tärkeät asiat hallinnassa.