Ympäristöpolitiikka

Tavoitteenamme on kasvaa kannattavasti, ympäristöä kunnioittaen. Keskeisimpänä tavoitteena on CO2 päästöjen vähentäminen yhteistyössä konesalipalvelujen, laitelogistiikan ja yhteistyökumppanien kanssa.

Tietokeskus Finland Oy vaikuttaa ympäristöön ja ympäröivään yhteiskuntaan ICT-palvelujen tuottajana ja laitetoimittajana sekä julkisen sektorin että B2B-sektorin asiakkaille. Päämääränämme on tarjota asiakkaillemme palveluita, joihin yhdistyvät laatu- ja asiakaskeskeisyys, vastuullisuus, tuloksellisuus, kehittyminen ja joustavuus. Näiden avulla toteutamme kestävän kehityksen periaatteita. Tavoitteenamme on kasvaa kannattavasti ympäristöä kunnioittaen.

Ympäristöpäämääränsä tavoittamiseksi Tietokeskus:

  • Noudattaa kaikkea toimintaansa koskevaa ympäristölainsäädäntöä ja kunnioittaa lakeja.
  • Auttaa asiakkaitaan vähentämään omaa ympäristön kuormittamista.
  • Arvioi jatkuvasti toimintansa ympäristöriskejä, pyrkien poistamaan niitä.
  • Aktiivisesti vähentää toiminnasta aiheutuvia haitallisia ympäristövaikutuksia kehittämällä omaa toimintaansa ja prosesseja.
  • Kannustaa henkilöstöä vastuullisuuteen ja aktiivisuuteen ympäristökysymyksissä viestinnällä.
  • Arvioi jatkuvan parantamisen toimintamallin mukaisesti ympäristökysymysten nykytilaa palautteen ja mittaustulosten avulla.
  • Edellyttää, että keskeiset alihankkijat ja sopimuskumppanit sitoutuvat toimintamalleihin, jotka tukevat Tietokeskuksen ympäristöpolitiikan toteutumista.
  • Sitoutuu kaikessa toiminnassa edistämään ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä


Tietokeskuksen ympäristötavoitteisiin kuuluvat mm. ympäristötehokas laitelogistiikka, laitteiden elinkaaren hallinta, kierrätys, jätteiden lajittelu sekä ICT palvelumallien kehittäminen ympäristönäkökulmat huomioon ottaen. Keskeisenä tavoitteena on CO2 päästöjen vähentäminen yhteistyössä konesalipalvelujen, laitelogistiikan ja yhteistyökumppanien kanssa. Tietokeskuksen kulloinkin voimassa olevan ympäristöpolitiikan on hyväksynyt yhtiön hallitus.

Nämä sertifikaatit meiltä löytyy

Anna palautetta ympäristöasioihin liittyen

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa palautetta ympäristöasioihin liittyen?